Kuivat silmät – hoito ja ehkäisy

Kuivat silmät – hoito ja ehkäisy

Silmien kuivuminen on yleisempi ongelma kuin uskoisitkaan. Lähes jokaisella on joskus ollut kuivat silmät. Silmät voivat kuivua monestakin syystä ilman, että se on millään tavalla vakavaa. Syyt voivat liittyä ulkoisiin tekijöihin, käytössä oleviin lääkkeisiin tai ruokavalioon. Kuivien silmien hoitoon on olemassa nopeita ja helppoja apukeinoja, joten ongelman kanssa ei tarvitse jäädä kärvistelemään. Silmätippoja voi ostaa ilman reseptiä ja ne ovat kätevä apu silloin, kun silmäsi tarvitsevat kosteutusta. Tässä hieman tietoa siitä, miksi silmät joskus kuivuvat ja kuinka niitä voidaan hoitaa ja ennaltaehkäistä.

Aiheuttajat

Silmien kuivumista voi aiheuttaa monikin asia. Silmä kuivuu silloin, kun sen kyynelneste vähenee jostain syystä. Toinen syy voi olla kyynelnesteen koostumuksen muuttuminen. Lisäksi sen pinnajännityksen muutokset voivat aiheuttaa kuivumisen tunnetta, jonka seurauksena silmä voi alkaa vuotaa. Kyynelneste on nimittäin normaalisti paksua ja joskus se voi ohentua. Jos kyynelnestettä on vähemmän kuin normaalisti, on sitä vähemmän suojaamassa silmän pintaa ja tästä syystä pienikin ärsytys, kuten tuuli, voi tuntua silmässä ikävältä.

Liian alhainen ilmankosteus on yksi silmien kuivattajista. Jos kotona on takka, on se yksi kuivattaja. Toinen kodin silmien kuivattaja on ilmastointilaitteet. Lisäksi talven pakkaset ja kuiva tuuli ovat yksi rasite silmille. Jos kotona on kuiva ilma, voi sinne hankkia ilmankostuttimen, jotta ilma ei olisi liian kuivaa. Muina vuodenaikoina silmiä voivat kuivattaa kaupungin katupöly ja helle.

Myös jotkut sairaudet ja terveydentilat voivat kuivattaa silmiä. Tällaisia ovat esimerkiksi diabetes ja reuma. Silmät kuivuvat myös iän myötä. Ihmisen elimistölle tärkeät rasvahapot vaikuttavat myös kyynelnesteen koostumukseen. Jos henkilö ei saa näitä rasvahappoja riittävästi, voi kyynelneste ohentua ja tästä syystä aiheuttaa kutinaa ja ärsytystä. Jos jostain terveydentilasta kärsivä henkilö joutuu käyttämään beetasalpaajia, voivat nekin kuivattaa silmiä. Silmät voivat kuivua myös silloin, kun henkilö juo liian vähän.

Näyttöjen katselun tiedetään kuivattavan silmiä. Lähes kaikilla on nykyään älypuhelin ja sitä tuijotetaan päivittäin useita tunteja. Ei siis ihme, että silmien kuivuminen on nykyään niin monen ongelma. Puhelimen näyttö voi aiheuttaa silmien kuivumista.

Piilolinssit voivat kuivattaa joidenkin silmiä. Tähän tarkoitukseen on olemassa erityisesti piilolinssien käyttäjille tarkoitettuja silmätippoja. On myös olemassa kuiville silmille tarkoitettuja piilolinssejä, jotka ovat pehmeitä ja jotka pysyvät kosteina käytön ajan. Kuiville silmille sopivat parhaiten sellaiset piilolinssit, jotka sisältävät vain vähän nestettä, sillä runsaasti vettä sisältävät piilolinssit vaikuttavat silmien oman kyynelnesteen määrään alentavasti, jolloin kuivien silmien oireet, kuten kutina ja hiekan tunne silmässä lisääntyvät. Monet piilolinssejä käyttävät ovat kokeneet kertakäyttölinssien käyttämisen vähentäneen silmien kuivuutta.

Silmien kuivumiselle voi siis olla useitakin syitä – jopa samanaikaisesti. Kuivassa ilmassa työskentelevän, sairauden vuoksi lääkkeitä syövän ja paljon tietokoneen näyttöä katselevan henkilön silmät ovat todella koetuksella.

Oireet

Kuivat silmät saavat räpyttelemään. Silmät voivat kutista ja sinusta saattaa tuntua siltä kuin silmässäsi olisi roska tai karva. Ei ihmekään, sillä kuivan luomen liikkuessa kuivan silmän päällä ei tuntemus voi ollakaan mukava. Kuivat silmät voivat punoittaa ja vuotaa. Silmien vuotaminen johtuukin siitä, että silmä pyrkii poistamaan silmissä olevia roskia ja kastelemaan silmää. Tämä liian vetinen neste ei kuitenkaan toimi samalla tavalla kuin silmän pinnalla normaalisti oleva paksumpi kyynelneste eikä se saa kosteutettua silmää ja tästä syystä kutina jatkuu. Silmissä voi tuntua jopa polttelua ja kirvelyä. Kuivat silmät voivat olla valolle herkkiä ja saatat kokea silmien hetkellistä sumentumista, kunnes taas räpäytät silmiä.

Edellämainitut oireet voivat pahentua mennessäsi talvella ulos, sillä kylmä viima tuntuu silmän pinnalla ikävältä ja keskikesän kuuma aurinko saa silmät kuivumaan entisestään. Kyynelnesteen ollessa vähäisempää ei silmät tunnu kostuvan edes räpyttelemällä. Silmät tarvitsevat siis kosteutusta.

Kuinka kuivia silmiä hoidetaan

Silmien kuivuudesta ei tarvitse jäädä kärsimään koko elämää, kiitos silmätippojen kehittäjien ja valmistajien. Tipat kehittyvät jatkuvasti ja niitä kehitellään koko ajan lisää sopimaan erilaisille henkilöille, joiden silmät joutuvat erilaisiin rasituksiin. Ne suojaavat ja voitelevat silmän pintaa, jolloin kuivumisen oireet vähenevät.

Tippoja käytetään säännöllisesti, jotta ne suojaisivat silmiä koko päivän ajan. Tippoja voidaan laittaa silmiin myös ennen nukkumaanmenoa. Näin ne pitävät silmät kosteina yöllä, jolloin silmiä ei räpytellä. Silmätipat eivät kuitenkaan poista kuivumisen todellisia aiheuttajia, vaikka ne oireita helpottavatkin. Jokaisen olisi hyvä selvittää, miksi silmät kuivuvat.

Jos kuivuminen on väliaikaista, kuten esimerkiksi lentokoneessa, riittävät silmätipat hyvin hoitoon.
Silmät tarvitsevat rasvahappoja. Jos silmien kuivuminen johtuu niiden puutteesta, voi tätä puutetta korjata syömällä niitä sisältäviä ravintoaineita, kuten pähkinöitä, kasviöljyjä ja marjoja. Rasvahappoja tarvitaan ihmisen elimistössä joka paikassa ja solut tarvitsevat niitä. Pidä siis huoli oikeanlaisten rasvojen saannista niin, että niitä riittää koko kehollesi. Jos kuivat silmät johtuvat rasvahappojen puutteesta, on niille saatavilla omega-rasvahappoja sisältäviä silmätippoja. Näin rasvahapot voidaan suunnata suoraan silmiin, joissa niitä tarvitaan kipeästi.

Silmien kuivumisen ehkäisy

Jos tiedät etukäteen joutuvasi tilanteeseen, jossa silmät tulevat olemaan alttiita kuivumiselle, voit ostaa kosteuttavia silmätippoja, joilla ehkäiset inhottavan kuivumisen. Näin saat ennaltaehkäistyä ikävän kuivumisen tunteen. Tällaisia erikoistilanteita ovat esimerkiksi pitkät lentomatkat tai reissu kylmään pohjoiseen. Lentokoneen ilma on kuivattavampaa kuin normaali ilma ja silmien lisäksi voi kuivua myös huulet. Muita kuivattavia tilanteita tai olosuhteita voivat olla työpäivät kuivassa ilmassa, tietokoneen pitkäaikainen katselu tai yksinkertaisesti reissu paikkaan, jossa on kuiva ilma.

Sekä netistä että apteekista saa silmiä kosteuttavia tippoja, jotka ovat hyvä apu tällaisissa tilanteissa. Tipat ovat yleisesti ottaen turvallisia myös lapsille. Varmista asia kuitenkin aina ensin lääkepakkauksesta. Tippoja löytyy erilaisiin tarkoituksiin ja voit kysyä neuvoa apteekin henkilökunnalta, jos epäröit, mikä tuote sinun kannattaisi ostaa. He tietävät, mikä tuote sopii mihinkin tarkoitukseen ja voivat pyydettäessä myös tarjota tuotteen edullisempaa vaihtoehtoa.

Apteekin ja verkkokauppojen valikoimista löytyy silmätippoja erilaisiin tarkoituksiin. Niitä on päivittäiseen käyttöön, pitkäaikaisella vaikutusajalla olevia sekä herkkien silmien säilöntäaineettomia tippoja. Tipat voivat olla nestemäisiä, geelimäisiä tai voidemaisia.

Silmien kuivumista voi ehkäistä myös terveellisillä elintavoilla. Näin sinun ei tarvitse turvautua apteekin valmisteisiin. Yksi tärkeimmistä tavoista on juoda riittävästi vettä. Suositeltu päivittäinen juontimäärä aikuiselle on 2-3 litraa ja lapsilla 1-1,5 litraa nestettä. Kuumalla kelillä määrät ovat vielä suuremmat.

Terveelliseen ja silmäystävälliseen ruokavalioon kuuluvat C- ja E-vitamiinit. Ne sisältävät silmien kannalta tärkeitä antioksidantteja. Muita silmäystävällisiä ruokia ovat vihreät kasvikset, kuten kaali ja persilja, rasvaiset kalat, naudanliha, kiivi ja erilaiset kurpitsat.

Pidä hyvää huolta silmistäsi ja kosteuta niitä silloin, kun siihen on tarvetta. Kuivumisen ennaltaehkäisy on tärkeää tilanteissa, joissa tiedät silmien olevan rasituksella. Silmien kosteutus on helppoa ja vaivatonta, kun taas kuivien silmien kanssa oleminen voi olla hyvinkin epämukavaa.